Teresia Volotinen 24.8.2022
Espoon kaupunginteatterin kannatusyhdistyksen tämänvuotinen syyskausi käynnistyi 16.8. innostuneissa tunnelmissa, kun yhdistyksen jäsenet kokoontuivat Revontulihallin kahvila Sakariin kuulemaan teatterin syysohjelmiston esittelyä sekä osallistumaan kulissikierrokseen.
Teatterikuraattori Julia Pajusen laajassa ohjelmistoesittelyssä nousi esiin Juha Hurmeen Jumalaisen näytelmän taustatiedot maanmittari Valter Juveliuksesta, joka runoilijana käytti nimeä Valter Juva. Juha Hurme kietoo näytelmään faktaa ja fiktiota siten, näytelmästä tulee todellisuuden ylittävää riemullista kuvitelmaa.
Samuel Beckettin absurdia teatteria edustava klassikkonäytelmä Huomenna hän tulee on nimensä veroisesti antanut koronarajoitusten vuoksi odottaa itseään, kun esitykset jouduttiin siirtämään marraskuuhun. Onneksi teatterin ystävät palaavat taas sanoin joukoin katsomoon!
Huomenna hän tulee -esityksen on ohjannut Pentti Kotkaniemi, ja päähenkilöinä esiintyvät Martti Suosalo ja Mika Nuojua. Näytelmän oikeuksia valvotaan niin, niin että sen alkuperäisyys säilyy tarkoin. Uutta on kuitenkin Reita Lounatvuoren suomennos. Mainittakoon vielä, että kannatusyhdistyksen jäsenille järjestetään joulukuussa jäseniltapäivätilaisuus, jossa Martti Suosalo kertoo Tähänastinen elämä -kirjastaan.
Jäsenistön toivomalla kulissikierroksella pääsi näkemään monta kiinnostavaa asiaa näyttämön takana. Markkinointi- ja tiedotussihteeri Satu Ylirisku esitteli, miten vanhan painotalon tilat ovat luovien ratkaisujen kautta muuntuneet teatteritiloiksi. Tällä kierroksella sai harjoitussalissa ja näyttämöllä käynnissä olevien harjoitusten ohella nähdä, miten Jumalaisen näytelmän lavastuksen tekninen ja taiteellinen toteuttaminen tapahtuu pienoismallin pohjalta, kun nykyään 3D-tekniikkaa käytetään entistä enemmän.
Iloista teatterisyksyä!
Comments