Jumalainen näytelmä: käsikirjoitus ja ohjaus Juha Hurme
Espoon Teatterissa 8.9.2022
Tämä kirjoitus ei ole arvio vaan yhden katsojan ajatuksia ensi-illan kokemuksesta.
Ensimmäinen näytöksen kuvitteelliset syntymäpäiväjuhlat Kankaanpäässä olivat minulle kuvaus päähenkilö Valter Juveliuksen ja hänen isänsä suhteesta. Isä oli arvostettu mestarimaanmittari, joka alisti ja monin tavoin halveksi poikaansa. Pojalla oli kuitenkin toinenkin elämä, teologian tutkijana, runoilijana ja kirjallisuuden kääntäjänä. Se ei kuitenkaan isälle kelpaa, vaan isä vertaa poikansa tuotoksia Shakespearen, Eino Leinon ja. L. Onervan työhön.
Valterin sisaren, Esterin, kiihkeä uskonnollisuus antoi väylän irrottautua isän arkisesta maailmankatsomuksesta. Toisaalta Valteria odotti työväenopiston johtajan paikka Viipurissa, mutta kiehtova ajatus Liiton arkin etsimisestä Jerusalemissa vei sisarukset mukanaan.
Toisen näytöksen tunnelma oli ulkoisesti kiihkeämpiä kuin ensimmäisen. Pienen näyttelijäryhmän roolit vaihtuvat Valteria ja Esteriä lukuunottamatta. Ollaan Jerusalemissa ja Kaivuuretkikunnan johtaja Monty Parker on ryhtynyt uhkarohkeaan yritykseen tutkia Kalliomoskeijan alla olevia luolia ilman viranomaisten lupaa. Seurauksena on mellakoita ja retkikunnan jäsenet ovat hengenvaarassa. Ryhmää vihaavat kaupungin islamilaiset, juutalaiset ja kristityt. Toisessa näytöksessä Valter Juvelius on sivuroolissa, jopa konkreettisesti isänsä tuoliin piiloutuneena. Liiton arkin etsiminenkään ei oikeastaan enää kiinnosta, vaan ajatukset täyttää Goethen Faustin käännöstyö.
Toisessa näytöksessä teemaksi nouseekin usko ja uskonnollisuuden merkitys ihmisten välisissä suhteissa. Valterille kaivamisessa olennaista ei ole liitonarkin uskonnollinen merkitys vaan löytäminen ja oman teorian todistaminen. Ester sen sijaan uskoo vakaasti arkin yliluonnolliseen voimaan. Kristinusko voittaisi ja kaikki pelastuisivat, kun vain arkki saataisiin esiin. Ester ei luovu uskostaan, vaikka ehkä joutuu hetken kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan kuunneltuaan islamilaisen Habib Beyn monologin.
Juha Hurme on mielestäni ymmärtäväinen henkilöidensä suhteen. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus ja motiiveja voi olla monta päällekkäin. Toisen näytöksen huippukohta minulle oli Valter Juveliuksen esittämä käännös Frödingen runosta. Ester-sisarkin totesi, että runo on kuvaus Valterista itsestään.
Näytelmän lopun riemullinen, hyvin kevyt musiikkiesitys ja Valterin tyyni asennoituminen Faustin käännöksen vajavaisuuteen antaa vapautuksen katsojalle. Ei tarvitse sääliä Valteria.
Näyttelijät eivät pääse esityksessä helpolla. Toiseen näytökseen vaihtuvat roolit antoivat näyttelijöille mahdollisuuden esittää osaamistaan: Antti Laukkarisen kärttyinen ja viinaan taipuvainen isä muuttui saksalaiseksi selvänäkijäksi, Tomi Alatalo onnistui sekä Kasimir Leinona että kaivausten ”valvojana”. Eetu Känkänen Valter Juveliuksena oli koko esityksen ajan sopivasti hämmentynyt ja irrallaan todellisuudesta. Hieman jäin pohtimaan päätöstä antaa Roosa Söderholmille Eino Leinon roolin lisäksi vielä toinenkin miesrooli.
Esityksen näyttelijät olivat myös esityksen muusikoita ja Iida Savolaisen musiikki ilahdutti. Erityiskiitos Cecile Orblinille ja Tomi Alatalolle.
Saa nähdä, ymmärsinkö esitystä lainkaan. Ymmärrystä ehkä lisää Juha Hurmeen ja kirjailija Timo R. Stewartin keskustelu Tapiolan kirjastossa lauantaina 24.9.2022 klo 12.